Week 12: The vet comes out

Viikko 12 pulkassa. Kun tajusin, että mulla on USA:ssa enää 5 viikkoa, iski pieni paniikki. Miten se aika ei tuntunut alussa liikkuvan juuri mihinkään (etenkään 2. kuukaus) ja nyt jäljellä on yhtäkkiä enää viisi viikkoa, joista neljä vietän tilalla ja viikon ajelemalla ympäri lähiosavaltioita. Kaikkea huippuhauskaa on tiedossa noille loppuviikoille, joten varmaan olen Hki-Vantaan lentokentällä nopeammin, kuin uskonkaan. Kotiinpaluusta on jälleen ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta on kiva palata Suomeen, nähdä kavereita, olla Mustialassa, päästä treenaamaan taas Westerniä Wilman valvovan silmän alla... Toisaalta täällä alkaa homma pyörimään aika hyvin, niin töiden, kuin ihmissuhteidenkin kannalta. Ei siis mitään romansseja,  vaan ihan isäntäperheen ja kollegojen väliset ihmissuhteet! Sen bull riderin olisin kyllä voinut tuodakin kotiin... ;) 

Viimeiset kolme viikkoa on paikallinen eläinlääkäri tullut tilalle raspaamaan hampaita. Firman nimi on Reata Equine (reataequine.com) ja se on täysin mobiili yritys, eli kaikki tarvikkeet ovat ell autossa, mukaanlukien ultraääni- ja röntgenkuvalaitteet! Aika siistiä. Ensimmäisellä viikolla hevosia oli niin paljon, että aika loppui kesken, joten he tulivat seuraavalla viikolla takaisin raspaamaan loput. Emme kuitenkaan saaneet kuin yhden hevosen raspattua ja toisen ontumisvian tutkittua, kun monsuunisateet yllättivät ja jouduimme lopettamaan työt siltä päivältä. Täällä kun ei oikein sisätiloja ole, joissa voisi hevosia hoitaa. Tällä viikolla saimme vihdoin kaikki tarvittavat hevoset raspattua sekä yhden ontumavian tutkittua. Ontuman tutkiminen oli äärettömän mielenkiintoista, sillä pääsin seuraamaan jalan ultrausta ja ell selitti juurta jaksain minulle (ja muillekin) mitä kuvassa näki. 

Diagnoosina oli vas tj:n syvän koukistajajänteen pieni repeytyminen, joka olisi mahdollisesti korjattavissa shock wavella tai kantasoluhoidolla, mutta olisi a) kallista ja b) todnäk turhaa, sillä hevosen rakenteen vuoksi se repeytyisi todennäköisesti uudestaan. Samaisen jalan vuohisnivelen nivelsiteissäkin oli jotain sanomista, eli hevonen taitaa viettää loput elämästään tyytyväisenä laidunhevosena. Se ei konkreettisesti onnu, vaan jalka on turvoksissa ja hevosen askel ei ole aivan puhdas. Kipua sillä kuitenkaan ei ole, joten sen takia ei tarvitse lopettaa.

Muuta jännittävää ei ole tapahtunut. Meidän piti lähteä Vegasiin ensi viikolla pariksi päiväksi, mutta se suunnitelma pistettiin jäihin erinäisistä syistä. Onpahan syy tulla takaisin näille suunnille (tilan visitoimisen lisäksi). Ja jos joku haluaa matkaseuraksi, niin voi ilmoittautua mulle seuraavan 10 vuoden sisällä, sillä ihan heti reissua ei varmaan pysty taloudellisesti mahdollistamaan. :D Kaikkea muuta jännää on kuitenkin tosiaan tiedossa loppuajaksi, joten vaikka Vegasin poisjääminen tällä reissulla harmittaa, tullaan täältä takaisin silti monta kokemusta rikkaampana. Ei siis muuta, kuin kohti viikkoa 13!

Week 12 is over, so I have 5 weeks left in the States. This is a really scary thought, because I'll be spending on of those weeks on the road seeing neighbour states of Arizona. So basicly, only four weeks left on the ranch. Time didn't move forward at all at the beginning (especially the 2nd month) but now suddenly I'm almost done here. I also have great plans for the 5 weeks, so probably I'll be back in Helsinki sooner  than I realize, as every week will go by really quick. I have really mixed feelings about going home. On the one side it's nice to go back, to see my friends, go back to school, train western again with my trainer.. But then again things are starting to flow really good here and I'm getting more and more attached. And going back means leaving the bull rider behind.. :(

The vet's been coming out for the past three weeks to do teeth/dental flossing for the horses. The company we use is called Reata Equine (reataequine.com) and it is a completely mobile practice. This means that they have everything they need on the truck, including ultrasound and x-ray machines. Cool! The first week we had so many horses that they didn't get to all of them so they had to come back the next week. Then we only got to one horse's teeth and check one lameness issue as the monsuun surprised us and we had to call it a day. We don't have indoor facilities here, so staying outside wasn't really an option. So this week we finally got the rest of the dental flosses done and also checked another horse for his lameness. That was extremely interesting as I got to see the ultrasound images and the vet explained everything he saw to me.

The diagnosis was a tear in the left hind deep flexor tendon. There were also some problems in the ligament. The tear could be treated with shock wave or stemmcell therapy, but that would be a) very expensive and b) probably useless as with his conformation he's very likely to tear it again. So it is possible that this horse will spend his retirement days as a happy pasture horse, as he is not in pain and can live happily with his heard.

Other than that it hasn't been too exiting this week. We were supposed to go to Vegas next week but because of some problems we decided not to go. It is sad, because that would have been cool, but now at least I have a reason to come back to this area (in addition to visiting the ranch!). So if somebody wants to come with, just let me know in the following 10 years or so. ;) financially it's probably not gonna happen really soon... But luckily I have other great plans, so even if Vegas didn't work out this time, I'll still go back with a ton of new memories and experiences. So off to week 13!

Week 11: Rodeo!!

Viikko 11 hurahti ohi, kuten myös elokuu. Siis mitä, onko jo syyskuu? Mulla on täällä aikaa jäljellä vielä kuusi viikkoa, mikä on loppupeleissä ihan tosi vähän. Apua. Toisaalta oon lukenu ihan älyttömällä haikeudella mustialalaisten muutto-päivityksiä. Eli tietäkää: mäkin haluaisin olla siellä teidän kanssa ja nähdään pian!! Onneksi mulla on kuitenkin se 3kk Mustialaa vielä edessä ja sinä aikana varmasti ehdin kiroamaan sen paikan vielä moneen otteeseen, mutta myös pitämään ihan älyttömän hauskaa kivojen ihmisten kanssa! Sitten onkin tiedossa valmistuminen ja uudet tuulet, joista ei ole sitten mitään konkreettista tietoa vielä. Sekin on aika jännä tunne, kun tulevaisuus on ihan auki vielä. Kattellaan.

Tämän viikon ehdoton kohokohta oli ehdottomasti Sonoita Labour Day Rodeo. Labour Dayhan on USA:n vappu periaatteessa ja sitä vietetään tänä vuonna tänään, 2.9.Rodeo alkoi 31.8. ja viimeinen päivä on juurikin tänään. Oltiin siellä kuitenkin vain lauantaina töiden takia. La tehtiin lyhyt päivä ja lähdetiin kohti Sonoitaa siinä 10.30 aikoihin. Tilalta ajaa noin tunnin, eli oltiin ennen puoltapäivää rodeo alueella. Klo 12 alkoi lasten rodeo, johon kuului kaikki tyypilliset rodeon lajit, tosin lapsiystävällisemmässä muodossa. Nuorimmat ratsastajat olivat 5-vuotiaita ja vanhimmat taisivat olla siinä 15 vuoden iän kohdalla. 

Barrel racing ja team ropin tapahtui ihan normisti hevosilla. Barrel racinghan on siis sitä, missä ratsukot kiertävät kolme tynnyriä tietyssä järjestyksessä mahdollisimman nopeasti. Team ropingissa on kaksi ratsukkoa, header ja heeler. Header on vasikan vasemmalla puolella, heeler taas oikealla. Header heittää lassonsa ensin ja yrittää saada vasikan pään/sarvien ympärille lasson. Sen jälkeen ratsukot kaartavat vasemmalle, jolloin heeler heittää lassonsa ja yrittää saada osuman vasikan takajalkaan. Ajanotto lakkaa, kun vasikka saadaan liikkumattomaan tilaan ratsukoiden välille. Sen jälkeen narut heti löysätään ja vasikka päästetään pois. Lasten rodeossa pääsääntöisesti tiimit olivat isä-poika tai isä-tytär joukkueita. Aikuisten puolella naiset eivät periaatteessa osallistu team ropingiin, vaan heidän lajinsa on Brakeaway, joka on yksilölaji, jossa vasikka lassotaan, lasso kiristetään, jolloin se irtoaa satulannupista ja ajanotto loppuu.

Lasten bareback riding tapahtui lampailla, mikä oli ehkä hellyyttävintä ikinä. Aikuiset rodeoratsastajat auttoivat lapset lampaiden selkään karsionoissa ja sen jälkeen ovet avattiin ja pisimpään selässä pysynyt voitti. Tavoitteena se kuuluisa kahdeksan sekuntia. Bull ridingin lapsiystävällinen versio oli ratsastaa vasikoilla. Sekin aika huippuhauskaa katsottavaa.. :D

Mutton busting.

Calf riding.

Lasten rodeon jälkeen oli vuorossa ihan oikea rodeo, missä lajeina steer wrestling (ei kuvia, koska yksikään kolmesta osallistuasta ei onnistunut) bareback riding, saddle bronc riding, barrel racing, team roping, calf roping (yksi ratsastaja joka lassoaa vasikan, laskeutuu selästä ja sitoo jalat, jolloin ajanotto loppuu), brakeaway ja bull riding. Mun suosikkilajit olivat ehdottomasti bareback, saddle bronc ja bull riding. Jotenkin jännästi se on oikeasti ihan älyttömän viihdyttävää ja oma adrenaliinitaso nousee, kun noita katsoo. 

Bareback.

Saddle bronc.

Bull riding.

Aluksi oltiin ihan yleisön puolella seuraamassa tapahtumia, mutta Cori tapasi muutaman tutun, ketkä olivat kilpailijoiden alueella ja siitä sitten salakavalasti mekin pääsimme paremmille paikoille seuraamaan rodeota. Fiilis oli niin mahtava ja mulla oli niin  kivaa. Rodeossa oleminen ja se tunne, mikä sieltä tuli, varmisti sen, että olen oikeassa maassa, tällä hetkellä vaan väärällä tilalla. Tuonne haluan uudestaan. Ja useasti! 

Rodeon jälkeen oli vähän luppoaikaa, joka vietettiin Corin kavereiden kanssa camping alueella juoden kaljaa ja juttelemalla. Harmi vain, että nämä pojat olivat 16-18- vuotiaita, eli vähän turhan nuoria. Mutta todella mukavia ja korrekteja herrasmiehiä, kyllä nuo cowboyt vaan on aika jees, iästä huolimatta. Ja oli siellä pari vanhempaakin, ne vain hurahtivat tuohon ranskalaiseen vahvistukseen enemmän. :D

Kaiken kaikkiaan siis ihan paras päivä. Oli niin kivaa, etten oikeen edes tajua ja sisäistä, että olin siellä oikeasti. Illalla jäätiin tansseihin ja opin pari rivitanssia ja juotiin vielä parit bisset ja Jack Daniels'it. LOVED IT!

Team roping.

Barrel racing.

Week 11 flew by just like the month of August did. I can't believe that it's September already. I only have like 6 weeks left in the US, crazy!! Then again, I've been following my school friends move in on the campus and start school again. I kinda want to be there too, but I'll get there soon enough. I still have 3 months back at school, and in that time I'll probably be fed up with school many times, but I'll also have a really good time with my friends. After that I have no idea what to do. A scary thought.

This week's absolutely best part was the Sonoita Labour Day Rodeo that we went to watch on Saturday. We arrived there around 11.30am and the kids' rodeo started at noon. These kids were as young as 5 years old. The oldest contestants were around 15 years old.

They had mudden busting, in which the kids ride sheep. This is kinda the kids' version of bareback riding. They also had calf riding, their version of bull riding, barrel racing and team roping. In barrel racing the riders have to ride around three barrels in a sertain pattern as fast as possible. In team roping they have two riders, a header and a heeler. The header rides on the left and the heeler on the ride side of the calf. The header ropes first and tries to hit the horns or go around the neck. After that they take a left turn and the heeler tries to catch a hind leg. Time stops when they get the calf in a inmobile state. After that they loosen the ropes and let the calf go.

After the kids' rodeo it was time for the real thing. The rodeo events are barrel racing, team roping, steer wrestling (no pics, 'cause nobody got it right), calf roping (single event, where the calf is roped, the rider dismounts and ties the calf's feet), bareback riding, saddle broncs, brakeaway (ladies' "team roping", although it's a single event, where they rope the calf, pull the slack and the rope pops off the saddle to show time ending) and bull riding.

At first we watched the events in the grand stands with everybody else. But after a while, Cori met some of her friends that were in the contestants area. That way we could sneak in there too and got way better seats. Sitting on the fence for exemple was a perfect place to see everything!

Brakeaway.

Brakeaway.

My absolute favourite event was bull riding, but also bareback and saddle broncs. It just really is good entertainment and it gets your blood going! The feeling I got at the rodeo was just so amazing that it still is kind of hard to believe that I really was there. It also made me realize that I am in the right country for doing what I want to do. And I want to go back to rodeos. Often.

After the rodeo we just hung out with some of Cori's friends, had a few beers and had a good time. Sadly these cowboys were a little bit too young, but never the less true gentlemen still. We stayed for the dance and I learned two line dances. So much fun! All in all, it was pretty much a perfect day. LOVED IT!

Week 10: Boots, Cows and Sleep

Niinhän se on, että täydet 10 viikkoa tuossa tuli täyteen. Jäljellä siis 7,5 viikkoa, noin suunnilleen. Viikkojen/ajan laskeminen on aina vähän suhteellista, koska tulin tänne perjantaina, mutta lähtö on maanantaina, eli riippuu aina vähän miten asian näkee. Anyways, tällä viikolla ei ole tapahtunut oikeasti mitään mainitsemisen arvoista, eli yritän saada tekstiä kirjoitettua ihan tyhjästä. Ja mainittakoon heti näin aluksi, että tänään on kökkö päivä ja kaikki on tyhmää, eli inspis varmaan vähän hukassa. 

Anyways, muutoksia on tullut sen verran, että Jennifer vaihtaa työpäivänsä maanantaista sunnuntaihin. Maanantait ovat siis nyt sitten ainoat päivät, jolloin meillä ei ole ulkopuolista työntekijää ja täten myös poissuljettuja vapaapäiviä. No, vapaata on ollut vähän milloin missäkin, tosin aina vaan se yksi päivä viikossa. Se tuntuu usein riittävän eikä sitä aina ihan tietäisikään, mitä kahdella vapaalla tekisi (mikä oppari..). Joskus taas se kaksi vapaata tulisi ihan tarpeeseen. 

Tiistaina sain vihdoin mun bootsit (tai siis vihdoin, menihän toimitukseen 5pv... :D ) ja ne on niin hienot ja hyväntuntuiset jalassa! Olen siis erittäin tyytyväinen. Keskiviikkona siirsin karjaa pitkästä aikaa ja oltiin Lenin kanssa ihan kahdestaan. Homma sujui oikein mainiosti, sain itse tehdä suurimman osan siirrosta kun Len availi portteja. Fiilis oli rento ja homma oikein mukavaa. Muutenkin Badgerin kanssa treenit ovat menneet todella hyvin ja oli neiti ihan asiallinen lauantaina tunnilla omistajansa kanssa. Jos se ois reining koulutettu/rakenteeltaan sopiva, niin olisin jo hieromassa kauppoja. Tällä viikolla löytyi univaihdekin pariksi yöksi, tosin nyt se on jo taas hukkunut. Oli aika huippua olla väsynyt ja NUKKUA kolmena yönä! Nyt vaikka väsyttääkin niin ei taas nukuta. No, kaikkihan tietää, mikä ne univelat kuittaa ja Suomessakin sitä voi kai sitten nukkua. Siinä siis kappaleeseen kiteytetty blogikirjoituksen otsikko, huiman jännittävät viikon 10 tapahtumat. :D 

Maanantaina, eli huomenna, mulla on aika kiropraktikolle. Odotan aika jännityksellä fiilistä sen jälkeen, se kun on mulle ihan uusi juttu. Tuntuu myös, että hoito tulee ihan oikeaan aikaan, koska kroppa tuntuu olevan aika jumissa ja menossa vaan pahempaan suuntaan, joten pieni lukkojen avaus kuulostaa oikein hyvältä.

Siinä se kokonaisuudessaan vissiinkin. Jos ensi viikon suunnitelmat toteutuu, niin silloin pitäisi olla vähän jännittävämpää tiedossa. Nyt sitten kaikki pitää sormet ristissä ja tsemppaa Suomen reiningin EM-joukkuetta Saksan Augsburgissa! Americanan aikana ratkaistaan Euroopan mestaruus ja meiltä lähti hyvä joukkue kisaamaan.

10 weeks done, 7,5 to go. Countig weeks always kind of depends on the day, as I arrived here on a Friday and leave on a Monday. But 17,5 weeks in total is pretty accurate. Nothing, really nothing, has happened this week so I'll just try to write something about nothing (seemed to work fine with the finnish part). In addition today is just a stupid day so my inspiration is probably lost somewhere.

The biggest change is that Jennifer switched her work day from Monday to Sunday. So now Mondays are the only days we don't have outside help and are thus also not possible days off. It doesn't really matter what day is off, I think I've had almost every week day off at some point. And we only have one day off a week. Usually that's more than enough and I wouldn't even know what to do with 2 days off (what thesis...). Sometimes again, I could kind of use another day too.

On Tuesday I got my new boots and I'm so happy! They're so pretty and feel really comfortable. So yea! On Wednesday I moved cattle since a very long time. It was just me and Len and it was really a lot of fun. I got to do most of the driving and Len opened gates. Badger has been really good the whole week and she seemed to be nice on her lesson with her owner too. If she was reining trained/had the conformation, I would already try to buy her. This week I also found my sleeping mode again for the first time in a while. It was amazing to be tired and SLEEP for three nights! Now the mode is lost again though, but never mind. I guess I can sleep in Finland too. That's it, the whole exitement of the week pretty much in one paragraph. :D

Tomorrow, on Monday, I have my chiropractic appointment. I am exited to see how I feel afterwards, as this will be a totally new experience for me. I've been feeling really stuck for a while and it seem to be getting worse so it's a perfect time for a little lock opening.

So I guess, that's it. If my plans for next week work out, there should be way more to write about then. Now everybody just keep your fingers crossed for the finnish reining team in Americana, Augsburg, Germany, where they'll compete in the European Championships!

Week 9: Changes

Eka viikko ilman Emilya takana. Päivät ovat sujuneet hyvin, mutta on ollut todella outoa, kun Emily ei olekaan enää päivittäin täällä. Huonekin tuntui hassun tyhjälle, vaikka toisaalta nautin parin päivän yksityisyydestä. Torstai-iltana Fanny, eli uusi harjoittelijamme, saapui tilalle. Hän on kotoisin Ranskasta, mutta on asunut viimeisen vuoden Montrealissa tehden opiskelijavaihtoa. Kesän hän halusi viettää Arizonassa joten päätyi tilalle töihin. 

Täytyy myöntää, että minua vähän jännitti saada ranskalainen harjoittelija tilalle, koska ranskalaisten kielitaito tunnetusti ei ole kamalan hyvä. Englanti sujuu kuitenkin suhteellisen hyvin ja kyllä hän tuntuu ymmärtävänkin, mitä hänelle selitän. Parin ensimmäisen päivän perusteella hän tuntuu olevan ahkera ja oma-aloitteinen työntekijä, mikä on todella hyvä asia. 

Tällä viikolla minulle iski kamala koulustressi. Koska harjoitteluun lähteminen ei todellakaan sujunut niin kuin Strömsössä, palaan Mustialaan vasta lokakuun 15. Harjoittelu tosin olisi jo pulkassa syyskuun ensimmäisinä päivinä, joten olin jo vähällä lähteä aikaisemmin täältä pois ja takaisin kouluun. Olen edelleen sitä mieltä, että aikaisemmin Suomeen paluusta olisi ollut opinnollisesti hyötyä, mutta toisaalta en välttämättä ihan heti pääse tänne takaisin kokemaan sitä, mitä reissun loppupuolella on suunnitteilla. Suomessa olisi ollut myös enemmän aikaa ja energiaa tehdä opparia, mutta kyllä se täälläkin on edistynyt suhteellisen hyvin. Ja edetä se pitääkin, jos meinaan valmistua tammikuussa!

Sunnuntaina järjestimme grillijuhlat tilan asiakkaille. Oli todella mukava ilta ja ruoka oli jälleen tunnetusti erinomaista! Parasta ehkä kuitenkin on se, että pirskeiden jälkeen jääkaappi on täynnä kaikkea hyvää, eli maanantaina söin oikein erittäin maittavan lounaan. ;) 

Maanantaina minulla oli oikein onnistunut ratsastus Badgerilla. Viimeisen viikon ajan olen treenannut laukkaa sen kanssa ihan vain maasta käsin siihen pisteeseen, että laukannosto tapahtuu ääniavuilla. Tänään sitten vihdoin kipusin selkään ja laukkasimme pyöröaitauksessa ekaa kertaa yhdessä. Olin niiiiiin iloinen ja ylpeä, kun kaikki meni mallikkaasti. Hieno tamma! :)

Kahdeksan viikon päästä onkin aika lähteä kohti Suomea. Takana tällä hetkellä on siis tosiaan yhdeksän viikkoa, eli yli puolivälin mennään. Aika on oikeasti mennyt ihan älyttömän nopeasti ja tänään havahduin siihen, että kyllä näitä ihmisiä ja muutamaa elukkaakin ja etenkin tätä maata tulee oikeasti ikävä. Toisaalta kuitenkin on kiva palata Suomeen ja joinakin päivinä halu päästä kotiin onkin todella suuri. Toisina päivinä en taas vaihtaisi täällä oloa mihinkään. 

P.S. Mähän oon ollu ihan kujalla koko reining urheilusta. Vasta tällä viikolla jotenkin sisäistin ja opin että F1-kuski M. Schumacher vaimoineen harrastaa ko. lajia?! Tai vaimo ihan tosissaan treenaa ja mies vissiin vähemmän tosissaan.. Mistäs mulle löydettäs joku kiva tsiljardööri, kuka vaan haluis ostaa mulle huippuhienon tallin + hevoset? Ei mee nallekarkit kuulkaas aina tasan. Ei todellakaan. 

This week was the first one without Emily here. It was very weird not to have her around and even our room seemed so empty after she moved out. But I have to say, I did enjoy the privacy I had for the few days I was alone on the ranch. On Thursday we got our new trainee, Fanny, arrive on the ranch. She's originally from France, but spent the last year in Montreal as an exchange student. She's going to stay here probably until December.

It was very exiting to get a new trainee and I must admit, I was really nervous. All those things you don't know about them, and especially how good their English is. Luckily being nervous wasn't really necessary as Fanny's English is good and she seems to show initiative in working. That's pretty much all we need. :)

This week has been a really stress-full one because of school. My semester starts already on September 3rd with a few interesting classes starting two weeks later. Partly I'd like to be there for those classes but then again I don't get to experience things I know will hapen later during my stay here, if I would go back earlier. My school friends are talking about going back in a few weeks and I kind of feel like I am missing out on a lot. I know that I really am not, because I've been there for three years already, but still. It might also be that my thesis would proceed better in Finland, but it's going alright here too.

On Sunday we had a BBQ party here at the ranch and had our boarders come over. I had a lot of fun and enjoyed the evening very much. The food was, as always, extremely good! And the best part about parties are the leftovers. Needless to say, I had a really tasty lunch on Monday. ;)

On Monday I had a very succesfull ride on Badger. I've been working on her canter for a week now just from the ground. We got to the point that she made the trot-canter transitions just off sound cue. And today I finally cantered her in the roundpen for the first time. I was so happy and so proud! She's such a nice mare. 

In 8 weeks I'll be heading towards Finland, so I am over halfway through my stay here. It is still very weird how quickly time flies by. Today it hit me; I am really going to miss the people and animals here and the country. Then again, it's nice to go back home. Somedays I really miss Finland and the people there. On other days again, I wouldn't trade being here for anything!

Just a short update again. I'll write more when something really exiting happens again!

Smelly week 8.

Viiko kasi pulkassa, järkyttävää miten nopeasti aika menee. Tästä eteenpäin kaikki on hyvin pitkälti kotiin päin, eli 14.8. ollaan puolivälissä. Ei yhtään tunnu sille, vaikka toisaalta hetkittäin hajottaakin aika kovin. Päivät ovat todellakin samanlaisia ja tilan rutiinit ovat aika tuttuja pikkuhiljaa. Juuri kun tottui siihen, miten asiat ovat nyt, on jälleen muutosten aika. Emily oli vikaa päivää töissä lauantaina ja torstaina saadaankin uusi harjoittelija Ranskasta tilalle. Hän on vissiin ainakin sen aikaa täällä, että minä ehdin lähteä takaisin Suomeen. Eli vaikka toisaalta kyseessä on suhteellisen iso muutos, on meillä kuitenkin se 2kk aikaa saada homma taas toimimaan ja rutiinit kohdalleen. 

Tällä viikolla ollaan käyty pientä taistoa skunkkeja vastaan. Keskiviikkoaamuna huomasimme Emilyn kanssa, että meidän rehuvarastossa asuu sitten perheellinen näitä ihania haisuotuksia. No, se huone oli sitten hyvin pitkälti rauhoitettu sen päivän, sillä kukaan ei halunnut saada kaasuja päällensä. Voin kertoa, että sen päivän suhteen rutiinit kusivat ja kovin. No, illalla Gus levitti jotain pippurijauhetta varastoon ja seuraavana aamuna skunkit olivat onneksi muuttaneet. Torstai-iltana tosin tajusimme, että ne pohtivat muuttoa talon kuistille. Capi, eli tilan koira meni illalla ulos ja yhtäkkiä skunkkien haju tuli taloon sisälle. Koira oli nähnyt yhden niistä, tappanut sen ja saanut samalla kaasut päällensä. Vaikka Capi pestiin ja puunattiin heti, on siinä edellen tietty skunkki odeur havaittavissa. Nyt en sitten tiedä, mihin loput elikoista päättivät muuttaa, ei olla nähty niitä pariin päivään. 

Sunnuntaina olin yksin töissä pitkästä aikaa eikä se nyt niin kamalaa ollut. Lauantaina Ginger päätti astua jalkani päälle ja pikkuvarvas otti aika kovin osumaa. Mutta nyt se alkaa olla taas parempi, eli ehkä selviän tästä suuresta traumasta. Anyways, sunnuntaina Emily haki minut neljän aikaan tilalta ja menimme hänen vanhemmilleen dinnerille. Siellä oli myös heidän tuttavaperheensä, ketkä asuvat Itävallassa. Oli ihan huippu ilta. Pelattiin lentopalloa uima-altaassa, ruoka oli hyvää ja seura hauskaa. American hospitality on kyllä ihan omaa luokkaansa. Jäin sinne yöksi ja menimme aamulla Emilyn kanssa Bobo'siin aamupalalle. Söin elämäni ekan chocolate chip-banana-pancaken ja oli aivan törkeän hyvää. Paikka oli aika tyypillinen amerikkalainen diner ja olin ihan innoissani siitä, että näin tällaisen paikan. Omnomnomn.. :)

Muuten tänne ei kuulu mitään ihmeellistä. Taaskaan..  Niin kuin sanoin, päivät ovat aika samanlaisia, perus tallihommia. Kuumakin on edelleen. 

Päivät, jolloin näkee muutakin kuin tilan, ovat ihan huippuja. Tykkään USAsta maana, täällä on kivoja ihmisiä, kivoja paikkoja ja oikeesti aika siistiä. Jossain vaiheessa on pakko tulla takaisin ja nähdä lisää. Tän reissun aikana tuun näkemään kuitenkin suhtellisen vähän siitä, mitä kaikkea tällä maalla on tarjota. Ja vaikka kulttuurissa on paljon eroja ja tilalla on välillä vähän vaikeeta, on itse maahan loppupeleissä ollut todella helppo päästä sisälle, niin sanotusti. Eli kyllähän täällä siis taitaa olla kivaa, in the end. :)

Eli ei muuta, kuin kohti viikkoa 9!

Paikka, jossa mieli lepää. / Favourite spot on the ranch.

Week 8 check! On August 14th I'm halfway through, crazy! Even though I have my bad moments and days it's still so amazing how fast time flies by. I don't feel like I've been here for 2 months, not at all. On Saturday Emily had her last day and it's really sad that she had to go back to school. We had our own little team that worked great. But on Thursday we're gonna get a new trainee from France. I think she'll be here at least until I go back home, so luckily we have time to make things work with her too. And luckily Emily is close by, so we can still meet and do fun stuff on our days off.

This week has been a smelly one. On Wednesday morning Emily and I noticed that a skunk family had moved in to the feed room. Needless to say, the feed room was pretty much out of bounds for the day until Gus put some pepper powder thing into the room. Next morning the skunks had luckily moved. They really messed up the morning routine on Wednesday. Thursday evening we noticed though that they were thinking about moving on the porch of the house. Capi, our ranch dog, went out and suddenly the smell of skunk came in the house. Capi had killed one of the skunks and got sprayed in the process. Even though he got washed right away, he still has a skunky odeur on him. Poor thing. Now I don't really know where the skunks live, I haven't seen or smelled then for a few days.

So on Sunday I worked alone for the first time in a while. It wasn't that bad. I kind of like working alone too. The day before Ginger decided to step on my foot so my toe was kind of banged up, which made life a little bit more difficult for a while. But now it's getting better again, so maybe I'll survive. At four Emily picked me up and we drove to Tucson to her parents' house, where we had dinner. They had some family friends from Austria over too and I had a great time. We played volley ball in the pool, had really good dinner and nice conversations. I stayed over there for the night and in the morning Emily and me had breakfast at Bobo's. I had my first ever chocolate chip-banana-pancake and it was soooo good! Bobo's is a pretty typical american diner and I was so exited about the place.

Otherwise the days go by, they don't differ from each other much. And it's still hot.

I think that I enjoy the days I get to see stuff outside the ranch the most. I like the USA as a country, the nice people and cool places. I have to come back at some point, because during this stay I'm going to see just a small part of what this country really has to offer. And even though there are many cultural differences between the USA and Finland, it has been quite easy for me to settle in to the country. So I guess, in the end, I like it here. :)

That's it for now again. Off to week 9!

Week 7: Just a normal work week

Seitsemän viikkoa on jenkkilää nyt takana. Luku tuntuu pienelle, mutta kun ajattelee, että reilun viikon päästä ollaankin jo puolivälissä, yhtäkkiä tajuaa, että takana on jo lähes kaksi kuukautta. Ja se on suhteellisen pitkä aika. Jännä ajatella, että kun tulen takaisin, Suomessa on jo täysi syksy. Täällä lokakuussa lämpötilat huitelevat edelleen 20 asteen yläpuolella ja olosuhteet muuttuvat vasta silloin siedettäviksi. ;)

Tämä viikko on ollut todellakin ihan perushuttua. Isäntäväki tuli tiistaina takaisin lomalta ja sinne se rauha sitten katosikin. Ei vaan, vaikka lomaviikko meni tilalla paremmin, kuin hyvin, oli ihan mukava saada pomot takaisin. Toisten tilan vahtiminen ja siitä vastuussa oleminen on kuitenkin aina hieman stressiä nostattava asia. 

Treenattavien hevosten määrä on mulla nyt pysynyt siinä normisti yhdessä per päivä, joskus ridaan kaksi. Toinen niistä on 5-vuotias Brownie, johon olen aikaisemmin viitannut sanalla "tankki". Brownie on siis jonkun sortin kylmäverityyppinen tapaus, rakenteeltaan tyypillinen työhevonen. Se on kehittynyt kahdessa kuukaudessa ihan hirmuisesti ja olenkin meidän yhteistyöstä aika ylpeä. Joskus tosin pistää harmittamaan, ettei mulla ole projektina sellaista osaavaa hevosta, joka voisi opettaa mulle lisää, vaan nyt tilanne on molempien treenattavien kanssa päinvastainen. Vaikka jokaiselta hevoseltahan sitä oppii aina jotain ja tosiaan Brownien kanssa ollaan tultu todella paljon eteenpäin seitsemässä viikossa. Se on myös tarhassa toista kuukautta, jotta sen syömistä voidaan kontrolloida. Painoa on kyllä pudonnut hyvin ja lihasta kehittynyt, eli oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Toinen projekti on Badger, 7-vuotias tamma, joka on tuotu Meksikosta. Väritykseltään ruskea-valkoinen, paint-tyyppinen, mutta en usko että on rodultaan puhdas paint, saatika quarter. Rakenteessa kuitenkin paljon tyypillisiä piirteitä quarterille sekä paintille. Badgeristakin olen maininnut aikaisemmin. Gus aloitti sen kouluttamisen suhteellisen nollasta ennen kuin tulin USAan ja ihan alkuajoistani lähtien Badger on ollut mun liikutettavien listalla. Badgerin kanssa tein paljon maasta käsin juttuja ja selästä ollaan kävelty paljon tilaa ympäri erilaisissa maastoissa, menty tunkkien yli jnejne. Sen omistaja haluaa siitä maastohevosen, eli sellainen siitä sitten tehdään. Badgerkin on kehittynyt hyvin, eikä ensimmäinen reaktio kaikkiin apuihin enää ole eteenpäin meneminen vaan eri avuille on eri merkitys. Badger on ihana tammma, jonka kanssa on ollut mukava työskennellä. Ensi viikolla listalla on myös Leggz, 5-vuotias lämminveriruuna, jonka kanssa vissiin harjoittelen ja treenaan maasta käsin ajamalla. Kerran olen ajamista kokeillut täällä joten on mukava oppia jotain täysin uutta. 

Täällä ollessa olen tajunnut, kuinka paljon silmä onkaan kehittynyt erilaisten haavojen, ruhjeiden ja turvotusten havaitsemiseen hevosilla (kiitos tästä kuuluu täysin ravihevosten kanssa puuhaamiselle ja sille porukalle, kiitostack!). Pienet jutut jäävät muilta usein huomaamatta ja ihmettelen, miten joku ei voinut nähdä tuota. Tosiasia kuitenkin on, että vuosi taaksepäin en olisi varmasti itsekään ko. naarmua/turvotusta nähnyt. Samalla on jännä seurata, miten täällä reagoidaan erinäisiin vammoihin. Aineet ja pelit ja pensselit ovat aika erilaisia kuin Suomessa, missä olen tottunut pitkälti linimenttiin ja betadinehauteisiin. No, maassa maan tavalla. :)

Pugsley on tutustunut isoon pahaan maailmaan, kun se on päässyt päivisin laitumelle äitinsä kanssa. Samalla laitumella on kolme hiehoa ja kuusi hevosta. Aluksi hevoset jahtasivat ja kiusasivat vasikkaa, mutta nyt tilanne on alkanut rauhoittua. Pugsley kasvaa ihan järjetöntä vauhtia mutta on se vaan edelleenkin niiiiin suloinen. 

Parin viikon aikana oon päässyt vuolemaan ja raspaamaan kaks hevosta. Ihan huippua, koska Ypäjän kurssista on tosiaan jo kolme vuotta kohta! Tai 2,5. Iha sama. Herttinen. Ehkä jossain vaiheessa etenen ihan kenggitämiseen asti, mutta tänään sain aika yksin ja ilman suurempaa valvontaa tosiaan tehdä yhden hevosen kokonaan. Ja ihan hyvä tuli, neljä jalkaa ja kaviota tallella myös operaation jälkeen. Hih. Selkä tosin otti vähän osumaa tästä kyseisestä toiminnasta, koska vaikka Quarterit onkin se ainoa oikea hevosrotu, voisi niillä olla vähän pidemmät jalat. Ainakin kengitystä, vuolemista ja raspaamista varten. 

Ei tänne muuta. Emily on täällä enää viikon ja seuraavan tytön saapumisesta ei ole mitään varmaa. Kahtellaan.

Week 7 is behind us and it has been just a normal work week, nothing major has happened. Seven weeks sounds like a short time, but when I think that in about a week I'll be half way trough. Then it's also two months done, and that is a pretty long time. It's funny that when I get back to Finland, autumn is going strong there. Here temperatures will be over 20 degrees in October and it's finally going to get bearable.

Nothing has really happened this week. Bobbi and Gus came back on Tuesday so everything has gone back to normal. I have been riding mostly one horse a day, somedays two. One project is Brownie, a 5 year old draft horse gelding that I've been riding since my first week here. He has come a long way in almost two months and I am really proud of the progress we have made. My other project is Badger, a 7 year old mare, originally from Mexico. She has a brown-white paint coat and the conformation of a Quarter/Paint, but I don't know her exact breed. Gus started training her before I got here. But just like Brownie, I've been riding Badger since my first week. I've also done a lot of groundwork with her and we are focusing on making her a good trail horse. That's what her owner wants. In addition to those two, I guess I am getting Leggz, a 5 year old warmblood gelding to my list too. But with him I think it's going to be mostly long driving from the ground. I haven't done that before my time in the US so it's great to learn something totally different and new.

Here I've noticed how my eye for little swellings, cuts and bruises has developed during the last year. And for this I have to thank my work with the trotters and all the people who I work with. So thanks. :) It's also kind of scary to think about how much of those cuts I missed before, but I guess you only learn to see them by looking at them. And working daily with horses really trains the eye.

Pugsley has been introduced to the big bad world. He and his mom spend the days in the same pastures as three heifers and six horses. He still comes in for the nights so that he can rest. The horses were chasing him at the beginning but the situation is getting better every day. He is getting big, fast! But still, he's so cute!

During the past few weeks I've gotten to trim and rasp a few horses. That's really cool and I like it. We had a basic shoeing course at school, but that's like 2,5 years ago, so refreshing the skills is really good and important. Even though the Quarter Horse is the only right breed, they could have a little bit longer legs. At least for the shoeing part. I did one horse today and I really feel it in my back. But hey, what's life without a little bit of pain.

I guess this is it for this week. Tomorrow starts Emily's last week here and I don't know if/when the next trainee will come. Hopefully during August. But laters!

Week 6: Holiday routine

Viikko 6 pulkassa aika hyvällä menestyksellä. Bobbi ja Gus lähtivät lomalle tiistaina ja meillä on tyttöjen kesken mun mielestä mennyt kaikki paremmin, kuin hyvin. Ollaan saatu päivittäiset hommat tehtyä ajoissa, joten erinäisille projekteillekin on ollut aikaa. Myönnettäkööt, että joskus tehokkuus on kärsinyt hivenen, mutta kyllä rento fiilis ja oman päivän aikatauluttaminen vapaasti vaikuttaa tulokseen aika paljon. Alkuviikosta oli muutama "viileä" päivä, mikä oli kiva. Viimeset pari pv onkin sitten taas ollut tutut reilut 35 astetta ja kostea. Tosin mitä nyt olen ymmärtänyt, niin täällä on aika viileä verrattuna Eurooppaan... :D

Anyways, asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja antaneet positiivista palautetta siitä, miten tila on pyörinyt lomaviikon ajan, joten voimme kaikki olla mielestäni oikein ylpeitä itsestämme! Tätä ns. vapautta on jäljellä vielä tiistaihin asti, joten fiilistellään vikatkin päivät. Onnistuin vissiin polttamaan selkäni perjantaina, kun oltiin leikkaamassa puita laitumilla. Tyylikkäästi sitten olin pelkissä urheilurintsikoissa koska oli niin kuuma ja en sitten laittanut aurinkorasvaa alaselkään. Sen lisäksi että nyt on taas uudet hienot rusketusrajat, alaselkä on hieman punainen. Tiedän, I should know better by now. Mutta kantapään kautta, kantapään kautta..

Lauantaina menimme päivälliselle asiakkaan, Nadinen, luo ja oli oikein mukava ilta. Hyvää seuraa, maukasta ruokaa ja muutama lasi viiniä. Olin happy. Ihmiset ovat täällä oikeasti ystävällisiä ja avoimia. Etenkin jos heidän kanssaan juttelee ja on itse oma-aloitteinen. Toki osa on ihan bullshittiä ja perus "how are you" juttuja, ja ketään ei oikeasti kiinnosta, miten voit. Mutta kyllä osaa sitten kuitenkin kiinnostaa. Ja onhan kaikki "oh my god" ja kaikkea joko rakastetaan tai vihataan, kaikki on joko ihan superhuippua tai superkamalaa. Kaikkeen on myös oikeus neuvoa, vaikka kukaan ei apua pyydäkään. Tämä on varmaan kaikkein suurin -ja minulle vaikein- kulttuuriero, mihin on vain totuttava.

Pari viikkoa tosiaan on USA-ajan puoliväliin. Koen olevani ajallisesti taas murrosvaiheessa, jolloin uutuudenviehätys (jos sellaista olikaan) todellakin loppuu ja rutiini alkaa. Viimeiset pari päivää on ollut myös haikeus takaisin Suomeen perheen ja ystävien (sekä reiningin) luo. Mutta eivätpä ne sieltä minnekään katoa, vaan ainakin osa on toivottavasti vastassa kentällä lokakuun 15. klo 15.00 (terminaali 2!). :) Ja vaikka joskus tulee hetkiä, jolloin haluaisin takaisin kotiin, samalla halu matkustaa ja nähdä maailmaa vain kasvaa. Kouluratsastustallilla työskentely on myös vahvistanut sitä tunnetta, että lännenratsastus on mun juttu ja etenkin reining on se, mistä saa fiilikset kohdilleen. Vähitellen halu kisata on myös vahvistunut ekaa kertaa moneen, moneen vuoteen, joten toivottavasti jossain vaiheessa minut nähdään myös reining kisakentillä! Täällä pääsen ehkä kokeilemaan Corin barrel race hevosia, joten ehkä musta sittenkin tulee barrel raceri.. ;) Olen myös oppinut lisää groundworkistä ja toivottavasti Gusilla on loman jälkeen enemmän aikaa opettaa minua, koska se on toinen asia, mikä on lähellä sydäntä. Ja ei nyt unohdeta ropingia!

Eilen saatiin hyvä myrsky (kuulemma, itse nukuin yllättäen) ja vettä tuli puolisen tuumaa, eli tänään ei ole tarvinnut sadettaa peltoja. 2 tuumaa, eli 5cm, sadetta riittää noin kymmeneksi päiväksi pitämään ruohon hyvänä. Kiitos sateen saatiin myös pienen pieni tulva tilan tien yli, mikä onneksi ei paisunut. Jos lähialueella on myös kovat sateet, pienien tulvien riski kasvaa on aina olemassa, kun vesi liikkuu tilalle päin. Tilalla on tulvinut viimeiset kaksi vuotta, joten elämme jännittäviä aikoja. Yleensä tulvimista tosin kestää vain muutaman tunnin, eli en vielä osta snorkkelia.

Viikko ollaan nyt tosiaan tehty töitä putkeen ja ei tunnu oikeastaan missään. Vielä kaksi aamuherätystä ja sitten onkin keskiviikko ja vapaa. Klo 4.55 herääminen sopii minulle yllättävän hyvin ja nukkumassa olenkin yleensä yhdeksän pintaan. En siis tiedä mistä kehitän väsymyksen nukkua tunnista kahteen päivällä, jos siihen vaan on aikaa, mutta hyvin tuntuu uni maistuvan kuitenkin. Täytyisi kyllä ihan testata, miten päikkäreiden jättäminen pois vaikuttaisi yöunien laatuun. Välillä ainakin unet ovat olleet vähän turhan villejä.

Seuraavaan kertaan!

Tämmösiä sit ku oon iso ja rikas! / I want to have beef cattle when I grow up!

Upea auringonnousu. / Beautiful sunrise.

MR. PUGSLEY!

Awww'w!

Niin iso jo! / Such a big boy!

Meidän "tulva". / The "flood".

Week 6: check! I think that we have managed this week really well. Gus and Bobbi left on Tuesday to Canada and the girls and I have held the ranch together and gotten things done. We've done our daily chores early on most days so we've gotten to do some extra projects too. The boarders have been happy and we've gotten some good feedback from them. That makes me happy and a little proud. The ranch is quite a big operation, so it takes some management skills to keep it running. Bobbi and Gus get back on Tuesday, so we still have a few days left for our selves here. I'm sure everything's going to keep running smoothly.

On Friday we went to cut some trees in the pastures and I decided it was too hot to wear a shirt. So I spent about an hour in my sport bra. Clever me put sunscreen on her upper back but forgot the lower back. So now in addition to having new beautiful tan lines, my lower back is reminind me more of the colour red then brown. I know, I really should know better by now. But well, I learn the hard way.. The very hard way somedays.

Saturday night, Nadine who is one of the boarders, had us over for dinner. The night was extremely nice, good food and company and a few glasses of wine. I was really happy. The americans really are more open and welcoming than for example the Finns. Of course some of the "how are you" things is only small talk, but then again, some people are really interested in how you are. There are a lot of cultural differences, some are easier to adjust to than others. And sometimes I just have to stop, breathe and remind myself that I am not in Finland and things are done/people think differently here. And that's good. More experiences for me!

In two weeks I'll be half way through my time in the US. This is the time when routine really sets in. The last few days I've been missing Finland, my family and friends (and reining). I just have to remember that they will be there when I go back. And hopefully someone will meet me at the airport on October 15th, 3pm! And even though I sometimes wish I was back home, at the same time the will to travel and see the world just keeps getting stronger. I'm also more and more sure that western riding -and especially reining- is the discipline I want to do and also hopefully be able to show at some point. I haven't had the need to show in many years, but reining has kind of brought that out of me again, so maybe you'll see me showing at some point. I might also be able to try out one of Cori's barrel race horses, so maybe I'll ditch reining and start competing in barrel racing! Another thing that's close to my heart is groundwork. I've improved in it while I've been here but I hope that I get to do a lot of it before I go home. And let's not forget roping.. :)

We had a good storm yesterday with about half an inch of rain, which caused a very small flood on one of the roads at the ranch. By the next morning it had luckily dried out. Still two mornings to wake up and then I have my day off. I'm really surprised how easy it has been to wake up at 4.55 am (and go to bed at 9 pm) and how working 7 or 8 days in a row has been not too bad.

Anyways, until next time!