Niinhän se on, että täydet 10 viikkoa tuossa tuli täyteen. Jäljellä siis 7,5 viikkoa, noin suunnilleen. Viikkojen/ajan laskeminen on aina vähän suhteellista, koska tulin tänne perjantaina, mutta lähtö on maanantaina, eli riippuu aina vähän miten asian näkee. Anyways, tällä viikolla ei ole tapahtunut oikeasti mitään mainitsemisen arvoista, eli yritän saada tekstiä kirjoitettua ihan tyhjästä. Ja mainittakoon heti näin aluksi, että tänään on kökkö päivä ja kaikki on tyhmää, eli inspis varmaan vähän hukassa.
Anyways, muutoksia on tullut sen verran, että Jennifer vaihtaa työpäivänsä maanantaista sunnuntaihin. Maanantait ovat siis nyt sitten ainoat päivät, jolloin meillä ei ole ulkopuolista työntekijää ja täten myös poissuljettuja vapaapäiviä. No, vapaata on ollut vähän milloin missäkin, tosin aina vaan se yksi päivä viikossa. Se tuntuu usein riittävän eikä sitä aina ihan tietäisikään, mitä kahdella vapaalla tekisi (mikä oppari..). Joskus taas se kaksi vapaata tulisi ihan tarpeeseen.
Tiistaina sain vihdoin mun bootsit (tai siis vihdoin, menihän toimitukseen 5pv... :D ) ja ne on niin hienot ja hyväntuntuiset jalassa! Olen siis erittäin tyytyväinen. Keskiviikkona siirsin karjaa pitkästä aikaa ja oltiin Lenin kanssa ihan kahdestaan. Homma sujui oikein mainiosti, sain itse tehdä suurimman osan siirrosta kun Len availi portteja. Fiilis oli rento ja homma oikein mukavaa. Muutenkin Badgerin kanssa treenit ovat menneet todella hyvin ja oli neiti ihan asiallinen lauantaina tunnilla omistajansa kanssa. Jos se ois reining koulutettu/rakenteeltaan sopiva, niin olisin jo hieromassa kauppoja. Tällä viikolla löytyi univaihdekin pariksi yöksi, tosin nyt se on jo taas hukkunut. Oli aika huippua olla väsynyt ja NUKKUA kolmena yönä! Nyt vaikka väsyttääkin niin ei taas nukuta. No, kaikkihan tietää, mikä ne univelat kuittaa ja Suomessakin sitä voi kai sitten nukkua. Siinä siis kappaleeseen kiteytetty blogikirjoituksen otsikko, huiman jännittävät viikon 10 tapahtumat. :D
Maanantaina, eli huomenna, mulla on aika kiropraktikolle. Odotan aika jännityksellä fiilistä sen jälkeen, se kun on mulle ihan uusi juttu. Tuntuu myös, että hoito tulee ihan oikeaan aikaan, koska kroppa tuntuu olevan aika jumissa ja menossa vaan pahempaan suuntaan, joten pieni lukkojen avaus kuulostaa oikein hyvältä.
Siinä se kokonaisuudessaan vissiinkin. Jos ensi viikon suunnitelmat toteutuu, niin silloin pitäisi olla vähän jännittävämpää tiedossa. Nyt sitten kaikki pitää sormet ristissä ja tsemppaa Suomen reiningin EM-joukkuetta Saksan Augsburgissa! Americanan aikana ratkaistaan Euroopan mestaruus ja meiltä lähti hyvä joukkue kisaamaan.
10 weeks done, 7,5 to go. Countig weeks always kind of depends on the day, as I arrived here on a Friday and leave on a Monday. But 17,5 weeks in total is pretty accurate. Nothing, really nothing, has happened this week so I'll just try to write something about nothing (seemed to work fine with the finnish part). In addition today is just a stupid day so my inspiration is probably lost somewhere.
The biggest change is that Jennifer switched her work day from Monday to Sunday. So now Mondays are the only days we don't have outside help and are thus also not possible days off. It doesn't really matter what day is off, I think I've had almost every week day off at some point. And we only have one day off a week. Usually that's more than enough and I wouldn't even know what to do with 2 days off (what thesis...). Sometimes again, I could kind of use another day too.
On Tuesday I got my new boots and I'm so happy! They're so pretty and feel really comfortable. So yea! On Wednesday I moved cattle since a very long time. It was just me and Len and it was really a lot of fun. I got to do most of the driving and Len opened gates. Badger has been really good the whole week and she seemed to be nice on her lesson with her owner too. If she was reining trained/had the conformation, I would already try to buy her. This week I also found my sleeping mode again for the first time in a while. It was amazing to be tired and SLEEP for three nights! Now the mode is lost again though, but never mind. I guess I can sleep in Finland too. That's it, the whole exitement of the week pretty much in one paragraph. :D
Tomorrow, on Monday, I have my chiropractic appointment. I am exited to see how I feel afterwards, as this will be a totally new experience for me. I've been feeling really stuck for a while and it seem to be getting worse so it's a perfect time for a little lock opening.
So I guess, that's it. If my plans for next week work out, there should be way more to write about then. Now everybody just keep your fingers crossed for the finnish reining team in Americana, Augsburg, Germany, where they'll compete in the European Championships!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti