Week 6: Holiday routine

Viikko 6 pulkassa aika hyvällä menestyksellä. Bobbi ja Gus lähtivät lomalle tiistaina ja meillä on tyttöjen kesken mun mielestä mennyt kaikki paremmin, kuin hyvin. Ollaan saatu päivittäiset hommat tehtyä ajoissa, joten erinäisille projekteillekin on ollut aikaa. Myönnettäkööt, että joskus tehokkuus on kärsinyt hivenen, mutta kyllä rento fiilis ja oman päivän aikatauluttaminen vapaasti vaikuttaa tulokseen aika paljon. Alkuviikosta oli muutama "viileä" päivä, mikä oli kiva. Viimeset pari pv onkin sitten taas ollut tutut reilut 35 astetta ja kostea. Tosin mitä nyt olen ymmärtänyt, niin täällä on aika viileä verrattuna Eurooppaan... :D

Anyways, asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja antaneet positiivista palautetta siitä, miten tila on pyörinyt lomaviikon ajan, joten voimme kaikki olla mielestäni oikein ylpeitä itsestämme! Tätä ns. vapautta on jäljellä vielä tiistaihin asti, joten fiilistellään vikatkin päivät. Onnistuin vissiin polttamaan selkäni perjantaina, kun oltiin leikkaamassa puita laitumilla. Tyylikkäästi sitten olin pelkissä urheilurintsikoissa koska oli niin kuuma ja en sitten laittanut aurinkorasvaa alaselkään. Sen lisäksi että nyt on taas uudet hienot rusketusrajat, alaselkä on hieman punainen. Tiedän, I should know better by now. Mutta kantapään kautta, kantapään kautta..

Lauantaina menimme päivälliselle asiakkaan, Nadinen, luo ja oli oikein mukava ilta. Hyvää seuraa, maukasta ruokaa ja muutama lasi viiniä. Olin happy. Ihmiset ovat täällä oikeasti ystävällisiä ja avoimia. Etenkin jos heidän kanssaan juttelee ja on itse oma-aloitteinen. Toki osa on ihan bullshittiä ja perus "how are you" juttuja, ja ketään ei oikeasti kiinnosta, miten voit. Mutta kyllä osaa sitten kuitenkin kiinnostaa. Ja onhan kaikki "oh my god" ja kaikkea joko rakastetaan tai vihataan, kaikki on joko ihan superhuippua tai superkamalaa. Kaikkeen on myös oikeus neuvoa, vaikka kukaan ei apua pyydäkään. Tämä on varmaan kaikkein suurin -ja minulle vaikein- kulttuuriero, mihin on vain totuttava.

Pari viikkoa tosiaan on USA-ajan puoliväliin. Koen olevani ajallisesti taas murrosvaiheessa, jolloin uutuudenviehätys (jos sellaista olikaan) todellakin loppuu ja rutiini alkaa. Viimeiset pari päivää on ollut myös haikeus takaisin Suomeen perheen ja ystävien (sekä reiningin) luo. Mutta eivätpä ne sieltä minnekään katoa, vaan ainakin osa on toivottavasti vastassa kentällä lokakuun 15. klo 15.00 (terminaali 2!). :) Ja vaikka joskus tulee hetkiä, jolloin haluaisin takaisin kotiin, samalla halu matkustaa ja nähdä maailmaa vain kasvaa. Kouluratsastustallilla työskentely on myös vahvistanut sitä tunnetta, että lännenratsastus on mun juttu ja etenkin reining on se, mistä saa fiilikset kohdilleen. Vähitellen halu kisata on myös vahvistunut ekaa kertaa moneen, moneen vuoteen, joten toivottavasti jossain vaiheessa minut nähdään myös reining kisakentillä! Täällä pääsen ehkä kokeilemaan Corin barrel race hevosia, joten ehkä musta sittenkin tulee barrel raceri.. ;) Olen myös oppinut lisää groundworkistä ja toivottavasti Gusilla on loman jälkeen enemmän aikaa opettaa minua, koska se on toinen asia, mikä on lähellä sydäntä. Ja ei nyt unohdeta ropingia!

Eilen saatiin hyvä myrsky (kuulemma, itse nukuin yllättäen) ja vettä tuli puolisen tuumaa, eli tänään ei ole tarvinnut sadettaa peltoja. 2 tuumaa, eli 5cm, sadetta riittää noin kymmeneksi päiväksi pitämään ruohon hyvänä. Kiitos sateen saatiin myös pienen pieni tulva tilan tien yli, mikä onneksi ei paisunut. Jos lähialueella on myös kovat sateet, pienien tulvien riski kasvaa on aina olemassa, kun vesi liikkuu tilalle päin. Tilalla on tulvinut viimeiset kaksi vuotta, joten elämme jännittäviä aikoja. Yleensä tulvimista tosin kestää vain muutaman tunnin, eli en vielä osta snorkkelia.

Viikko ollaan nyt tosiaan tehty töitä putkeen ja ei tunnu oikeastaan missään. Vielä kaksi aamuherätystä ja sitten onkin keskiviikko ja vapaa. Klo 4.55 herääminen sopii minulle yllättävän hyvin ja nukkumassa olenkin yleensä yhdeksän pintaan. En siis tiedä mistä kehitän väsymyksen nukkua tunnista kahteen päivällä, jos siihen vaan on aikaa, mutta hyvin tuntuu uni maistuvan kuitenkin. Täytyisi kyllä ihan testata, miten päikkäreiden jättäminen pois vaikuttaisi yöunien laatuun. Välillä ainakin unet ovat olleet vähän turhan villejä.

Seuraavaan kertaan!

Tämmösiä sit ku oon iso ja rikas! / I want to have beef cattle when I grow up!

Upea auringonnousu. / Beautiful sunrise.

MR. PUGSLEY!

Awww'w!

Niin iso jo! / Such a big boy!

Meidän "tulva". / The "flood".

Week 6: check! I think that we have managed this week really well. Gus and Bobbi left on Tuesday to Canada and the girls and I have held the ranch together and gotten things done. We've done our daily chores early on most days so we've gotten to do some extra projects too. The boarders have been happy and we've gotten some good feedback from them. That makes me happy and a little proud. The ranch is quite a big operation, so it takes some management skills to keep it running. Bobbi and Gus get back on Tuesday, so we still have a few days left for our selves here. I'm sure everything's going to keep running smoothly.

On Friday we went to cut some trees in the pastures and I decided it was too hot to wear a shirt. So I spent about an hour in my sport bra. Clever me put sunscreen on her upper back but forgot the lower back. So now in addition to having new beautiful tan lines, my lower back is reminind me more of the colour red then brown. I know, I really should know better by now. But well, I learn the hard way.. The very hard way somedays.

Saturday night, Nadine who is one of the boarders, had us over for dinner. The night was extremely nice, good food and company and a few glasses of wine. I was really happy. The americans really are more open and welcoming than for example the Finns. Of course some of the "how are you" things is only small talk, but then again, some people are really interested in how you are. There are a lot of cultural differences, some are easier to adjust to than others. And sometimes I just have to stop, breathe and remind myself that I am not in Finland and things are done/people think differently here. And that's good. More experiences for me!

In two weeks I'll be half way through my time in the US. This is the time when routine really sets in. The last few days I've been missing Finland, my family and friends (and reining). I just have to remember that they will be there when I go back. And hopefully someone will meet me at the airport on October 15th, 3pm! And even though I sometimes wish I was back home, at the same time the will to travel and see the world just keeps getting stronger. I'm also more and more sure that western riding -and especially reining- is the discipline I want to do and also hopefully be able to show at some point. I haven't had the need to show in many years, but reining has kind of brought that out of me again, so maybe you'll see me showing at some point. I might also be able to try out one of Cori's barrel race horses, so maybe I'll ditch reining and start competing in barrel racing! Another thing that's close to my heart is groundwork. I've improved in it while I've been here but I hope that I get to do a lot of it before I go home. And let's not forget roping.. :)

We had a good storm yesterday with about half an inch of rain, which caused a very small flood on one of the roads at the ranch. By the next morning it had luckily dried out. Still two mornings to wake up and then I have my day off. I'm really surprised how easy it has been to wake up at 4.55 am (and go to bed at 9 pm) and how working 7 or 8 days in a row has been not too bad.

Anyways, until next time!

Week 5: Girls' day out!

English follows again...

Viides viikko on pulkassa ja jotenkin tänään blogin aloittaminen oli vaikeampaa, kuin aikaisemmin. Tuntuu siltä, etteei ole mitään kirjoitettavaa vaikka tapahtumia onkin ollut vaikka kuinka. Pari viimeistä päivää olo on ollut aika tyhjä. Pugsleyta ei olla syötetty nyt neljään/viiteen päivään enää ja se voi vallan mainiosti. On ollut huippua katsella sitä, kun se juoksentelee pitkin tarhaa ja syö itse! Päivät ovat siis siinä mielessä helpottuneet aika paljon, iltapäivän tauko on vihdoin taas yhtenäinen ja päivisin saadaan enemmän aikaiseksi. Kaipa "tyhjyys" johtuu siitä, että nyt vihdoin on aikaa levätä ja huomaa, kuinka poikki onkaan ollut, kun päivät ovat olleet vasikan takia pitkiä ja yöt joskus lyhyitä. Muutenkin öisin nukkuminen ei tunnu täällä olevan kovin påp mun mielestä joten nukun päivisin aina muutaman tunnin ja siinähän onkin oravanpyörä valmis. 

Torstaina tuli sellainen kevyt 900 paalin (2 rekkalastia) heinäkuorma jota alettiin purkamaan siinä 11 aikoihin. Purkaminen hoidettiin tietenkin koneellisesti, meidän homma oli vaan laittaa alustoja heinän alle ja sen jälkeen pressuttaa heinäladon ulkopuolelle jäänyt kasa. Siinä sitten olikin hommaa ja lounaalle päästiin 14.30. Muuten päivät ovat olleet ihan normaaleja kahdeksan tunnin päiviä eli tilanne alkaa tosiaan rauhoittua. 

Kaksi tällaista tuli torstaina / two of these came on Thursday

Bobbi lähti toissa viikon sunnuntaina työmatkalle Las Vegasiin ja tuli takaisin keskiviikkona. Kaikki meni hyvin, vaikka oltiinkiin vain kolmistaan Gusin kanssa. Bobbi käy arkisin kuitenkin Tucsonissa töissä, eli eipä päivät niin kovin erilaisia olleet. Huomenna, tiistaina Gus ja Bobbi lähtevät viikon lomalle Kanadaan eli olemme tyttöjen kanssa kolmistaan täällä vastuussa. Tuntuu siltä, että Emily ja Cori stressaavat tilannetta enemmän, kuin minä. Kyllä kaikki vielä käteen menee, ei siitä ole epäilystäkään, Murphyn laki ja silleen. On olemassa kuulemma myös O'Toolen laki, jonka mukaan Murphy on optimisti. Tykkään O'Toolesta. 

Anyways reissun takia meillä oli Emilyn kanssa sunnuntaina kevyt päivä, käytiin vain ruokkimassa hevoset aamusta ja sitten suuntasimme kohti Tucsonia (kyllä Jatta, edelleen suolakeksipoika) ja tapasimme Corin siellä. Kävimme lounaalla eegee'sissä, mikä on Subwayn tyyppinen paikka, mistä tosin saa semmosia jäähilehuomia. Oli aika nannaa, mutta mun medium oli Suomen mittapuussa large, joten jossain vaiheessa alkoi vähän tökkiä.. :D Sitten menimme katsomaan Lone Rangerin, mikä oli todella hyvä! Jos (kun?) se pyörii Suomessakin, niin kannattaa käydä katsomassa. Hyvää, huumoripitoista viihdettä mun mielestä. Ja tietty Johnny Depp.

Sitten haahuilimme ympäri kaupunkia, pääasiassa Arizonan yliopiston (University of Arizona) kampuksella.  UA:lla on yhteensä yli 38000 opiskelijaa, joten kampus on sen mukainen. Tuntui siltä, että Tucson pyöri yliopiston ympärillä tai että yliopisto oli vain kaupunginosa, eikä koulun kampus. Kampuksella oli siis iso kirjakauppa, otto-automaatteja, Starbucks, ravintoloita ymsyms ja sen tiloja käytetään esimerkiksi Broadway näytöksiin ja erilaisiin juhliin. Näiden lisäksi koululla on oma stadion, jota käytetään vissiin pääsääntöisesti amerikkalaiseen jalkapalloon. Koulun seura on Arizona Wildcats! Oli todella mielenkiintoita nähdä ison koulun kampus. Tuntui tuo Mustiala aika pienelle.  

Part of the U of A Campus

Sitten ajelimme hetken ympäri Tucsonia ja menimme syömään El Charroon. Oli todella hyvää meksikolaista ruokaa. Illan päätteeksi ajoimme vuoren rinteelle katsomaan auringonlaskua ja sitten suuntasimme takaisin tilalle. Oli ihan huippua päästä tilalta pois koko päiväksi ja viettää aikaa tyttöjen kanssa. Alkoi vähän seinät kaatua päälle, autoa kun minulla ei tilan puolesta ole käytössä enkä viitsisi sellaista kolmen kuukauden takia ostaakaan. Elämä siis vissiin on, I guess, mutta vapaapäivä kyllä teki tehtävänsä!

Having fun with the girls!

Perjantaina treenasin pitkästä aikaa ropingia Gusin kanssa. Otin keskiviikkona pienen kertauskurssin yksin. Vasikan takia treenaaminen on jäänyt aika vähiin. Meillä oli todella hauskaa perjantaina, kun heitimme lassoa Gusin kanssa vuoronperään ja Emily seurasi vierestä ja salakuvasi muutaman heiton. Sain hyviä vinkkejä ja taas asioita, joissa voin kehittyä. Ennen kuin lähden suunnitelmissa olisi harjoitella ropingia Gusin isän hevosella, Zarcolla, joka on entinen roping horse. Aika siistiä. :)

Eipä viidenteen viikkoon varmaan muuta kummempaa ole kuulunut. Tänään alkoi siis 9 päivän työputki, seuraava vapaa on ensi viikon keskiviikkona, kun Gus ja Bobbi tulevat takaisin Kanadasta. Laters! Lopuksi kuva maanantain sateenkaaresta:

Rainbow on Monday

Week 5 is behind us and things are finally going back to normal. The calf is eating/nursing on his own now and we haven't fed him for four or five days. It's been a joy to see him make it through everything and now he's running around his corral, getting stronger every day. Now that the days are "normal" length again, I've felt kind of empty for a few days. Probably it's just the tiredness pushing on now that we don't have to feed the calf and I notice how tired I actually was, even though I didn't feel like it.

On Thursday we had two semi-trucks filled with hay come to the barn (900 bales) around 11 am. It didn't take them long to empty the trucks with the squeeze, but we had to put a tarp on the bales that didn't fit the hay barn and that took a while. The day started at 5.30 am and we went in for lunch at 2.30pm. In addition to that we had to spread out fly predators (little wasps that eat flies) during the evening so Thursday was a long day for all of us. Otherwise the days have gone back to normal and it's nice to have some routine again.

Tomorrow Bobbi and Gus will leave for their holiday in Kanada. So it's gonna be Emily, Cori and myself here. I think it's gonna be ok, if something's about to happen, it will happen while they're gone. That's just Murphy's law. There's also of course O'Toole's law that says that Murphy is an optimist. I like O'Toole.

Because of their holiday, Emily and I had a short day on Sunday. We just fed the horses and headed out to Tucson, where Cori met us. Girls day out was great and exactly what I needed: a whole day off the ranch, see the city and have fun! We had lunch at eegee's which is kind of Subway, but they had these slush drinks, which were amazingly good and nice on a hot day. The american medium size was a large in European size so I had a lot of slush to go through.

After lunch we went to see Lone Ranger. It was a really nice movie, good humor and just good entertainment. Then we just drove around and Emily and Cori showed me around the campus of the University of Arizona. The U of A has over 38000 students so the campus was huge! Especially compared to our campus at Mustiala. They had a big book store, Starbucks, ATMs and a stadium for the Arizona Wildcats! Crazy! We had dinner at El Charro's, then headed up the mountains to see the sunset before driving back to the ranch. It was a great day, so thanks girls!

On Friday Gus and I had our little roping session and I enjoyed it really a lot. A learned new things and improved my swing and throw. Emily got a good one on tape, too! Hopefully before I leave I can rope on Zarco, Gus's dad's roping horse. I look forward to that, a lot.

I thinks that's it for now. We have our 9 day work week ahead of us, as the next day off will be next week Wednesday. So, laters!

First month

Ensinnäkin, superkiitos Rillalle uudesta blogin bannerista! // Huge thanks to Rilla for the new blog banner!!

Finnish first, English follows..

Niinhän se on, että tänään, sunnuntaina tulee täyteen tasan kuukaus Arizonassa. Siihen kuukauteen on mahtunut paljon, niin tapahtuma kuin tunteitakin. Veikkaan, että lähes koko tunneskaala on käyty läpi, itkupotkuraivareista hysteeriseen nauruun. Sopeutuminen tilalle ja sen töihin on mielestäni sujunut hyvin ja perushommat olivat hallussa jo ensimmäisten viikkojen aikana. Silti päivittäin tulee aina jotain uutta, joskus ehkä jotain, mitä olisi pitänyt käydä läpi jo aikaisemminkin. Haastavinta (henkisesti) tuntuu minulle olevan karjansiirto, koska siinä tapahtuu paljon ja nopeasti. Koen, että ne tilanteet ovat melkoisen stressaavia kaikille, koska kukaan ei halua, että lauma hajoaa ja hajaantuu ympäri pihaa. Siinä mielessä paskempi juttu siis, että karjaa siirretään 3-4 päivän välein laitumelta toiselle. Toisaalta vain karjaa siirtämällä oppii hahmottamaan lauman liikkeitä ja siirtämisestä tulee sujuvampaa. Ja uskon, että olen tämän ensimmäisen kuukauden aikana siirtänyt enemmän karjaa hevosella, kuin moni muu (jos kukaan) Suomessa. Ihan jännä ajatus.

Neljäskin viikko on ollut kiireinen ja kaikki alkavat olla aika poikki. Herätyskello soi päivittäin 4.25 ja pihalla ollaan viimeistään viideltä. Lounastauko on yleensä puolenpäivän aikaan ja viideltä puolisen tuntia iltaruokintaa. Tai siis noin menisi päivän ilma vasikan syöttöä aina kahden tai kolmen tunnin välein. Nyt isäntäperhe vielä keksi syöttää sitä klo 00.00 yöllä ja tämä nakki napsahtaa nyt sitten minulle ja Emilylle, koska Bobbi on Las Vegasissa työmatkalla keskiviikkoon asti. Päivät ovat siis suhteellisen pitkiä, yöt lyhyitä, mutta niin ne on monilla muillakin, joten en valita. Yleensä päivällä ehtii torkahtaa ainakin hetkeksi. Pientä valoa tunnelin päähän tuo myös se, että vasikka alkaa pikkuhiljaa hahmottaa, miten hän itse saa ruokaa, joten toivottavasti parin viikon päästä päivät rauhottuvat ja Pugsleyta ei tarvitse enää syöttää. Ensi viikolla pitäisi alkaa kengitys"koulutus" ja ropingiakin pitäisi taas treenata. Samalla treenattavia hevosia/päivä on tullut taas lisää verrattuna kuluneeseen viikkoon. Tämä viikko on ollut aika iisi sen suhteen onneksi, koska vasikka vie aikaa ja paljon myös työtehtävien välissä. Ja ei täällä toimettomaksi koskaan joudu, aina löytyy jotain hommaa. AgriVenturen asettama 45h/viikko paukkuu tällä hetkellä yli aika tyylikkäästi, mutta onpahan säästössä sitten lokakuussa olevaan viiden päivän lomaan. Vaikka ei täällä tilalla kukaan tunteja laskekaan. Hommat on tehtävä ja niinhän se vaan tällaisessa toiminnassa on.

Viime viikon lauantaina lähdettiin Willcoxiin Coronadon viinitilalle viinimaistajaisiin. Oli ihan huippua päästä hetkeksi pois tilalta ja nähdä vähän muutakin Arizonaa. Willcox on vajaan kahden tunnin päässä Amadosta, eli emme me kauhean kauas menneet, mutta menimme kuitenkin jonnekin. Muutenkin fiilis oli rento ja oli kiva tehdä tilan väen kanssa jotain muuta, kuin töitä. Ja viinitkin olivat hyviä! Mukaan tartttui pullo kuoharia, joka oli vaarallisen hyvää. "Drink 'til he's cute"- lauseella varustettu magneetti lähtee myös mukaan Suomeen muistuttamaan tästä hyvästä säännöstä. Matkan varrella oli niin kutsuttu Texas Canyon, joka oli todella hieno nähtävyys.

Torstaina tilalle tuli hevoskiropraktikko ja pääsin hetkittäin seuraamaan hänen työtään. Äärettömän mielenkiintoista oli kuunnella hänen kommenttejaan hevosesta ennen hoitoa ja samalla havaita itsekin näitä pieniä virheitä hevosen liikkeessä. Ja hoidon jälkeen hevosissa oli tapahtunut suuri muutos. Olen itsekin ajatellut, että varaisi ajan kiropraktikolle, jolla on vastaanotto Green Valleyssa. Ehkä se voisi jeesiä tuota ikuista selkävaivaa, tuntuu meinaan olevan ainoa hoitomuoto, mitä en ole vielä kokeillut. Ja vaikkei se selkää auttaisikaan, uskon, että fiilis tulee olemaan hyvä hoidon jälkeen joka tapauksessa.

Muuten viikko on mennyt suhteellisen hyvin, ilman mitään suurempia haavereita. Tällä hetkellä kaikki huokaisevat "helpotuksesta", kun päivä on ohi. Ehkä päivän paras hetki siirtyy jossain vaiheessa illasta työpäivään, mutta tällä hetkellä energiat ovat aika lopussa päivän päätteeksi. Suuri vaikutus varmasti edelleen on ilmalla, joka siis vieläkin on kuuma ja kostea, vaikka elimistö tottuukin päivä päivältä enemmän. Yli 30 asteen lämmöt eivät enää tunnu miltään, hiki tulee kunnolla vasta, kun lähestytään 40. Sinäänsä järkyttävää. 

Jos on jotain erityistä, mitä haluatte tietää, niin let me know, kirjotan siitä sitten tarkemmin. Muuten pysyttelen tässä ympäripyöreässä verbaalisessa haahuilussa. :)

Fiiliksissä Coronadon Viinitilalla. / Enjoying the wine at Coronado Vineyards.

Ei niin kovin yllättävä varoitus Arizonassa. / Not a really surprising warning in AZ.

Texas Canyon

So the first month in the US is behind me, three more to go. This month has been full of exitement and emotions. I thing I've gone through the whole scale, from crying my eyes out to hysterical laughing. Settling down on the ranch has been smooth and I think that I got the basic routine down quite quickly. Still new things appear daily so there's still a lot to learn. Probably the hardest thing mentally has been moving cattle. Even though it's been done every 3-4 days, I find it to be very challenging because so much happens in so little time. The whole crew seems a little stressed, because nobody wants the heard running around the property. But the only way to get better in driving cattle is to drive cattle, so in that way moving them often helps me to improve. And even during this one month I think that I've driven cattle on horseback more than most (if any) people in Finland. That is a nice and funny thought.

The forth week has been busy, just like the third because of the calf. Feeding him every three hours makes our days longer and nights shorter. Everybody is exhausted and the best moment of the day has been during the evenings when you know that everything's done. The 45h/week that AgriVenture set have gone over a long time ago, but I don't mind. Working at a ranch means to get things done, even if it takes longer than you originally thought. But Pugsley has been trying to nurse on his own for a few days now so we all hope that in a few weeks he'll be able to completely feed himself.

Last week on Saturday we drove up to Willcox, AZ to the Coronado Vineyard for a wine tasting. The afternoon was extremely nice and I enjoyed spending time with the ranch gang off work. It was also fun to get out of the ranch and see different scenes of Arizona. On our way we saw the Texas Canyon which was really cool. The wine at Coronado was nice and I ended up buying a bottle of dangerously good sparkling wine. And of course my "Drink 'til he's cute"- magnet, that will most definately go on my fridge door back in Finland.

On Thurdayd we had an equine chiropractor come to the ranch. I managed to see her work for a while and it was very interesting. First she looked at the horse, how he moved and what was wrong with the movements. Most of the flaws I didn't even see until she pointed them out so it was a good learning experience. And the difference between before and after the treatment was amazing! I've been planning to go and see a chiropractor (yes, for humans) myself and try to find something that could fix my back finally. And even if it doesn't fix it, I'm sure it will help. It's probably the only thing I haven't tried yet.

Otherwise the week has been good, without any major accidents. The weather is still hot and humid but I think that I am getting more and more used to it. Temperatures at around 30 C don't make me feel bad at all, and the sweating really starts only when we're around 40 C. That is kind of crazy!

If there's something specific you want to know more about, let me know and I'll write about it. If not, then I'll continue to write about just the basic stuff..

Week 3: Save the calf!

First in Finnish, English follows.

Tänään tulee kuluneeksi kolme viikkoa Arizonassa. Hassua, että viikon päästä USA-ajasta on kulunut jo neljäsosa. Äkkiä se aika sitten loppupeleissä menee. Tällä viikolla Emily tuli takaisin (ti) ja meininki onkin ollut sen jälkeen aika let's go. Tiistaiaamuna pari asiakasta kertoi, että näkivät kuinka vasikka syntyi laitumelle eikä noussut ylös ollenkaan ja vasikka vaikutti siltä, ettei kaikki ole ihan ok. No, suhtauduimme tähän hieman kyseenalaisesti, koska se on ihan normaalia, ettei vasikka nouse heti ylös, mutta lupasimme tarkistaa tilanteen. Ja niinhän se oli, että kaikki ei oikeasti ollut ok. Satuin olemaan juuri laitumilla ruokkimassa hevosia, kun näin Gusin lohkolla, jossa karja on, ratsastamassa minua kohti. Kävelin vastaan ja kysyin mikä tilanne oli. Vasikka makasi hiekassa, oli selkeästi syntynyt liia aikaisin ja se täytyi ehdottomasti siirtää pois laitumelta tarhaan. Loppupeleissä ajoin sitten traktorin laitumelle, lastasimme vasikan kauhaan ja lähdin ajamaan hitaasti kohti tilaa. Samalla Gus pyrki ajamaan emää niin, että se seuraisi traktoria. No eihän siitä mitään tullut, joten kokeilin peruuttaa traktoria, jota emä sitten seurasi, kun näki vasikkansa kauhassa. Samalla Gus sai ajettua sitä helpommin.Voin kertoa, että tuli vuoden peruutusharjoitukset tehtyä, kun reilun parinkymenen hehtaarin poikki peruutellaan vasikka kauhassa. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja vasikka sekä emä saatiin tarhaan. Sen jälkeen Gus lähti vauhdilla hakemaan ternimaitoa kaupasta varmuuden vuoksi. Sitten koitimme lypsää lehmästä maitoa vasikalle ja saimmekin enemmän kuin tarpeeksi siihen hätään. Vasikka oli pieni ja heiveröinen, ylikuumentunut auringonpaisteessa eikä ruoka meinannut kelvata.

Tämän jälkeen päiviimme onkin kuulunut vasikan syöttäminen kahden tunnin välein. Emä on antanut todella hyvin maitoa ja olemmekin pärjänneet sillä. Emän kanssa kaikki ei tietenkään mennyt, niin kuin Strömsössä, vaan jälkeiset tulivat todella myöhään eivätkä irronneet itsestään, vaikka se sai useamman piikin oksitosiinia ja muita lääkkeitä. Keskiviikkona illalla saimme kuitenkin jälkeiset irti ja lehmä vaikutti paljon paremmalta (ylläri sinäänsä). Samalla vasikka vahvistuu jatkuvasti, nyt se jo nousee itse ylös ja kävelee päivä päivältä pidemmälle. Herra on hurmannut meidät kaikki ja vaikka päivät ovat venyneet pitkiksi ja yöt ovat jääneet lyhyiksi, on tämä kokemus ollut sen arvoinen. Toisaalta emme malta odottaa, että vasikka, jonka nimi on Pugsley Coco, vihdoin ruokkii itse itsensä. Ainoa huoli on se, että herra tuntuu päivisin kuumenevan eikä elimistö oikein osaa viilentää itseään. Muuten vasikan seliväminen vaikuttaa suhteellisen hyvältä.

Mr. Pugsley Coco

Ensimmäistä kertaa pystyssä / first time standing up

Ensimmäisiä askeleita / First steps

Tällä viikolla oli tienkin myös 4th of July, eli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä. Olin fiksu, ja valitsin vapaapäiväkseni perjantain, eli 5.7., mutta eipä olisi ollut ongelma mennä tänään töihinkään, sillä olimme kaikki nukkumassa ennen kymmentä. Katsoimme talon katolta Tubacin, eli viereisen kylän ilotulituksen (ei saanut kuvia, sori.. :/) ja siinä sitten juhlinta olikin. Hieman harmitti kyllä, koska olisin halunnut päästä ihmisten ilmoille, mutta toisaalta kaikilla muilla oli aikainen aamu perjantaina ja pitkä päivä takana, joten kyllähän sen ymmärtää, ettei kellään ollut oikein bilefiilis.

Muuten viikko on taas mennyt niitä perushommia tehdessä, ruokintaa, ratsastusta, tarhojen siivousta ja etenkin kävelyä. Sitä tulee harrastettua aika tosi paljon täällä. Ja tietenkään vasikkaa unohtamatta.Tänään käytiin Emilyn kanssa Green Valleyn Walmartissa ostamassa kumisaappaat (20$ /15,60€ ??!) ja vähän herkkuja ja kyllä olin taas vähän Liisa Ihmemaassa meininkiä havaittavissa. Olisin voinut ostaa vähän kaikkea ihan vaan sen takia, että "tätä ei saa Suomesta. Tuon olen nähnyt leffoissa. Hei tota ne syö aina siinä sarjassa!" Lähes poikkeuksetta kaikki on isompaa rapakon takana, ihan oikeasti. Jopa hammastahnatuubit. Maito esimerkiksi myydään oikeasti niissä gallonan (3,8 l) muovipurkeissa ja ruokapakkaukset ovat järkyttävän kokosia! Jos Suomessa on yksinelävän vaikea löytää fiksun kokoisia pakkauksia ruokaa, niin en halua edes kuvitella, millaista se on täällä. Ja tietenkin, mitä suurempi pakkaus, sitä halvempi pakkaus.

Anyways, seuraavaan kertaan! 

English: So, it's been three weeks now that I've spent in Arizona. It's funny that next week I've been here already one month of the four. Time goes by fast. On Tuesday Emily came back from her two week trip and this week has been a crazy one. On Tuesday two of our clients told us that they had seen tha a calf was born and it didn't get up and didn't seem quite alright. Gus told them that he'd check it out in a while, since it is normal that calves don't stand up right away. So later I just (luckily) happened to be in the fields feeding horses when I saw Gus riding up to me and told me that the calf was in trouble. So I drove the tractor all the way down to the field and we put the calf into the tractor bucket. The problem was to get the cow to follow us, so in the end I has to back up all the way (more or less 20 hectars) to the ranch and Gus would drive the cow from behind. This proved to be a good way, because the cow could see her calf all the time. And for me, well I got to practice my backing up!

When we finally got to the corrals, Gus hurried to get some colostrum from the feed store. Luckily the cow was good to milk and we got the first colostrum from her. The calf was clearly premature and very overheated from lying in the sun but we managed to get some milk into him. After this it has been one of our jobs to feed him every two hours during the day. This has made the days longer and the night shorter but the experience has been well worth it. But on the other hand, we can't wait until Mr. Pugsley Coco finally is able to feed himself! He is getting stronger every day, standing up on his own and walking more and more. So it looks pretty good and he'll hopefully make it. The only problem is, that he doesn't seem to be able to cool himself down during the thay, so he gets really over heated.

This week was also the 4th of July, the Independence Day of America. We didn't do anything special because Thursday was a long day and everybody had an early morning again on Friday. Everybody exept me of course, who had her day off on Friday. So today Emily took me to Walmart in Green Valley to get some rubber boots and some snacks. Again I had this Alice in Wonderland feeling and I could have bought anything and everything just because "We don't have that in Finland. This I've seen in movies. And this they always eat on that tv-show!" But it is true, everything is bigger in America, even the toothpaste tube. And the milk is really sold on the big one gallon (3,8 l) plastic cans you see in movies.

Otherwise the week has been quite normal. Feeding horses, riding, cleaning and walking. There's a lot of walking during the days. So luckily I have my rubber boots now so I can stay dry during the monsoon season!

Anyways, until next time.

Cow-Monday week 3: Hot, humid and happening!

Tänään on tapahtunut niin paljon kaikkea, että ajattelin tehdä pienen extrapäivityksen. Vaikka tosiaan yö ja aamu meni aivan päin mäntyä, niin tää päivä on ollut aika huippu. Ja vielä maanantai. Monsuunikausi alkoi eilen (tai siis veikkaan että se oli eka monsuunimyrsky). Tietenkin samana päivänä, kun Gus ja Bobbi oli Phoenixissa yön yli hakemassa tammaa ja varsaa. Ei siis siinä mitään, että oli myrsky, mutta kun tajusin, että sadetusjärjestelmä pitäisi vissiin laittaa pois päältä, niin ulkona jo satoi ja tuuli niin, että olin aivan litimärkä, kun tulin takaisin sisään. No, kuivat vaatteet päälle, hetki telkkaria ja Capin (koiran) kanssa latialla chillailua, kun se oli aika hermona ukkosesta. Sitten nukkumaan. Juuri, kun olin menossa sänkyyn, sähköt meni poikki eli oli aivan pilkkopimeää. No haahuilin sitten tieni hakemaan taskulamppua ja sen avulla löysin takaisin sänkyyn ja unille. Urpo kun olen, niin en kuitenkaan sammuttanut katkasijasta valoja, vaan kun sähköt tulivat takaisin 45 min kuluttua, koko kämppä loisti kuin joulukuusi. Ylös, sammuttamaan valot ja takaisin unille. Tunnin päästä Capi alkoi haukkua ja halusi ulos katsomaan mikä pihalla kolisee. Pesukarhua veikkaamme kaikki. Tämä herätys toistui kolme kertaa yön aikana, eli voitte arvata, että klo 5 aamulla ei ollut kovin virkeä olo. 

Aamulla ulkona vastassa oli kuuma ja kostea seinä. Totesin että jaahas, täähän on kiva. Vähänkin kun liikkuu niin hiki virtaa niin, ettei edes kunnon salitreenissä saa samanlaista hikeä päälle. Helpotti kuitenkin vähän, että kaikilla oli sama tilanne, eli kosteuteen ei vissiin totu. Aamulla tein vähän groundwork juttuja Harperin kanssa ja sitten oli aika siirtää karja laitumelta toiselle. Niitä siirretään noin kolmen päivän välein, eli luulis tyypin olevan aika haka siinä, kun tuun täältä pois. :) Vaikka enemmän se hevoselta vaatii, kun ratsastajalta. Anyways, Len on yksi tallin asiakkaista, kuka osallistuu karjan siirtoon aina Frosty-tammallaan. Len on karjatilatla kotoisin, mutta muutti pois 19-vuotiaana, opiskeli insinööriksi, toimi lentäjänä ja nykyään eläkepäivänsä viettää kouluttamalla pilotteja ja pitämällä jotain pakollisia kertauskursseja. Koska Gus oli aamun vielä poissa, karjan siirto oli vähän tavallaan mun vastuulla ja sain game planin Gusilta vielä sunnuntaina. Minä Badgerilla ja Len Frostyllä seka Jennifer jalan siirretään laitumen hevoset laidunten keskialueelle ja sen jälkeen siirretään karja toisesta portista seuraavaan lohkoon. Kuulostaa helpolta, mutta paljon voi mennä pieleen ja vähän olinkin hermona, että kuis tässä käy. Jennifer ajoi hevoset jalan keskialueelle ja minä ja Len mentiin sitten hevosten kanssa laitumelle, Jennifer avasi portit ja me ajoimme karjan seuraavalle lohkolle. Paljon on vielä hakusessa se, paljon painetta lauma tarvitsee, mihin kohtaan ja mitä kaikkea täytyy pitää silmällä (mm. vasikat täytyy ehdottomasti saada lauman mukana porteista, etteivät ne ala pomppia aitaa vasten), mutta nämä asiat oppii tekemällä. Siirto sujui hyvin ja olin hyvin helpottunut, kun kaikki olivat taas omilla pakoilla. 

Karjanajon jälkeen Len kertoi perus karjanajoon liittyviä juttuja, kuten että isoja laumoja siirtäessä on yleensä kahdeksan ratsukkoa, kaksi edessä (point), neljä sivuilla: kaksi pointtejen takana eli swing ja kaksi näiden takana, eli flank. Yksi siis molemmin puolin laumaa. Perässä tulevat vielä dragit. Riippuen siitä, kummalla pallopuoliskolla karja on, se kääntyy enemmän joko vastapäivään (pohjoinen puolisko) tai myötäpäivään (eteläinen puolisko). Tämä taipumus näkyy tosin vain isoissa laumoissa, kuten 3000 pään laumoissa. Mutta äärettömän mielenkiintoista!

Tallilla Len näytti vielä muutaman äärettömän näppärän cowboy-solmun, jotka toimivat vielä paremmin, kuin kaikille tuttu vetosolmu. Oi kyllä, sellainen on! Len tekee myös käsityönä naruriimuja, joten tilasin häneltä sellaisen ja hän lupasi tehdä. Puuttuu enää siis vain hevonen, kenellä sitä käyttää. Mutta ei joka tyypillä olekaan käsin tehtyä, amerikkalaista ja amerikkalaisen cowboyn tekemää naruriimua! :)

Siinä se kai hehkutuksena tulikin. Ihan huippua kuulla Lenin tarinoita ja oppia tuollaisia näppäriä temppuja, jotka hän on oppinut tekemällä karjan kanssa töitä. Eli kaikki temput pyrkivät lisäämään käytännöllisyyttä mutta etenkin turvallisuutta. Tätä tänne tultiin hakemaan ja fiilis on tän päivän jälkeen äärettömän hyvä! :)

Short in English:

Even though my morning didn't start very well, I had the best Monday in a long time. Gus and Bobbi left on Sunday to Phoenix to pick up a mare and a foal, so until about 10 am on Monday, we were "on our own". It was time to move cattle again and to help us do it was Len, one of the customers at the ranch. He grew up on a ranch, moved away at 19, studied to be an engineer, was a pilot and now trains pilots for a living. After the cattle drive was done, he told me stories and basics about moving cattle. When you move bigger herds (like 3000 head) there are at least 8 cowboys: 2 point riders in front of the herd, 2 swing riders on either side of the herd, behind the point, 2 flanks and two drags. He also told me that depending on the hemisphere, the cattle tends to turn either clockwise or anti-clockwise. How interesting!!

Back at the barn, he showed me a few cowboy knots, that are even safer than the typical tie-knot. Len also makes rope halter by hand so I ordered one from him. Now I only need a horse to use it with. But not every girl has a hand made rope halter, made by an american (ex-)cowboy in America. Today I feel really lucky to be able to hear these kind of stories and learn little tricks that make life easier and safer. Tricks invented by cowboys. :)

Yesterday the first monsuun storm hit Amado and oh, was it humid today! everybody was sweating their asses off, so I guess you don't get used to the humidity. So, this is what it's going to be like in July and August.. Lucky me, eh..